Hupsista, on ihan huomaamatta tullut pieni tauko blogin kirjoittamisessa hieman sekavan elämäntilanteen vuoksi. Hävettää myöntää mutta olen viimeisen viikon aikana lukenut yhteensä ehkä alle 100 sivua... Toivon mukaan elämä tasoittuu viimeistään vuodenvaihteessa ja voi taas keskittyä enemmän niihin asioihin mitkä tuottaa iloa.
Itsenäisyyspäivänä mielessä pyöri jos jonkinmoisia mietteitä, sekä suomesta että suomalaisuudesta ja ihan kaikesta muustakin. Siispä teki mieli kirjoittaa mutta vaihteeksi ihan jostain muusta kuin kirjoista. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä tuntui jollain tavalla hyvin erilaiselta kuin yleensä. Toki siihen vaikutti paljon se, että Suomi täytti upeat 100 vuotta. Mutta Finlandia-hymnin soidessa havahduin siihen että nieleskelin liikuttuneena kyyneleitä. Johtuiko se kappaleen mahtipontisuudesta ja vaikuttavuudesta vai merkitseekö suomalaisuus minulle enemmän kuin luulenkaan?
Toki olen useinkin ollut ylpeä Suomesta ja suomalaisuudesta. Varsinkin silloin kun tulee menestystä urheilun saralla. Kyllä meidänkin pieni mutta pippurinen kansa voi pärjätä! Usein on kyllä saanut myös hävetä, hyvinä esimerkkeinä kaikki "rajat kiinni"-jutut, humalakäyttäytyminen ja nolot euroviisukipaleet. Myöskin suomalaisten jurous, ujous ja mielensäpahoittaminen hieman hävettää, vielä enemmän siksi että olen huomannut itsekin olevani välillä samanlainen vaikka kuinka muuta haluaisin uskotella. :D
Mutta silti en olisi halunnut syntyä missään muualla kuin täällä. Luonto, ruoka, tasa-arvo (noh ainakin melkein), vähäosaisten auttaminen... Vaikka epäkohtiakin aika lailla löytyy (KELA!!!) niin on meillä asiat paremmin kuin hyvin monessa muussa maassa. Ja se suomalainen sisu! Niin kliseinen ilmaisu kuin se onkin, pitää se paikkaansa. Hankalissa tilanteissa me suomalaiset osataan olla ihan uskomattoman sisukkaita ja mennään vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven.
Paitsi silloin kun kahvi on loppu. Sitä ei suomalainenkaan kestä.
