Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Rouva Michelissä on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti.

Renée Michel on 54-vuotias leski, joka on työskennellyt 27 vuotta ovenvartijana eräässä rikkaiden asuttamassa kivitalossa . Hän yrittää kaikin tavoin pitää yllä "yleisesti hyväksyttyä mielikuvaa pariisilaisen asuintalon ovenvartijarouvasta - vaikka onkin hyvin älykäs, tuntee taidetta ja kirjallisuutta ja on jopa nimennyt kissansa Tolstoin mukaan. Mutta "ovenvartija ei lue Saksalaista ideologiaa eikä taatusti osaisi siteerata yhdettätoista teesiä Feuerbachista".

Kirjan toinen päähenkilö on talossa asusteleva rikkaan perheen 12-vuotias tytär Paloma, ikätovereitaan fiksumpi ja omissa oloissaan viihtyvä. Hän on tehnyt päätöksen olla alistumatta kohtaloonsa ja lopettaa elämänsä kolmetoistavuotissyntymäpäivänään. Kaikki muuttuu kun taloon muuttaa japanilainen Kakuro Ozu, joka saa molemmat tulemaan ulos kuorestaan ja jonka myötä Renée ja Paloma, kaksi erakkoa, löytävät toisensa.

Hurmaava, lämmin, liikuttava... Muun muassa kyseisillä adjektiiveilla voisin kuvailla kirjaa, joka vei ainakin minun sydämeni. Olen lukenut muutamia ranskalaisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja ja ne ovat kaikki olleet hyvin samantyyppisiä. Kepeitä ja toiveikkaita, mutta kuitenkin kirjan sivuilta löytyy myös se syvällisempi merkitys.

En kyllä ymmärrä miten tästä kirjasta voisi edes olla pitämättä! Veikkaanpa että jokainen meistä on joskus ollut yksinäinen, esittänyt jotain muuta kuin on tai tuntenut ettei oikein kuulu joukkoon. On surullista, että yhä edelleen ihmisillä on ennakkoluuloja ja -oletuksia ja jos et käyttäydy normien mukaisesti, herätät ihmetystä. Tässä kirjassa on mielestäni hyvä sanoma: kenenkään ei pitäisi piilottaa todellista itseään muilta vaan olla juuri sellainen kuin haluaa. Hitot muista!

Siilin eleganssi osoittaa myös sen, että sielunkumppanisi voi ihan hyvin olla sinua 42 vuotta nuorempi. Eikä tarvita kuin se yksi ihminen joka näkee kuoresi (tai piikkiesi) alle, jo se riittää. Kunpa Kakuro Ozun kaltaisia ihmisiä olisi maailmassa enemmänkin, koska ihan liian harva näkee että myös siilin piikkien alla piilee lämmin sydän.

Paloma, minun tyttäreni. Minulla ei ole lapsia, koska en niitä saanut. Surinko sitä? En. Mutta jos minulla olisi ollut tytär, niin se olisit ollut sinä. Ja siksi minä toivon ja rukoilen hartaasti, että elämäsi täyttää ne lupaukset, jotka sinussa on.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi
Alkuperäinen teos: L'Elégance du hérisson, 2006
Gummerus, 2010
374 s. 

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Kun mä olin kakstoista, mutsi ja faija piti mulle kaks puhuttelua.

   Toinen oli se tavallinen kukkia ja mehiläisiä -juttu. "--" Toinen puhuttelu koski sitä, mitä pitää tehdä jos poliisi pysäyttää. 

   Mutsi hössötti ja sanoi faijalle, että mä olen vielä liian pieni. Faija väitti, että kyllä mulla ikä riittää pidätettäväksi ja ammuttavaksi. 

   "Starr-Starr, tee täsmälleen niinku poliisi käskee", faija sanoi. "Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vaan kun sua puhutellaan."

16-vuotias Starr asuu slummissa Garden Heightsissa, mutta käy koulua kaupungin paremmalla alueella jossa oppilaat ovat enimmäkseen valkoisia. Hän ei tunne olevansa täysin oma itsensä kummassakaan yhteisössä, ja kaikki muuttuu lopullisesti kun eräänä iltana Starr näkee poliisin ampuvan hänen lapsuudenystävänsä Khalilin. Tapahtunut aiheuttaa kohua ja jopa mellakointia, ja Starr on ainoa joka pystyy todistamaan että poliisi ampui ilman syytä. Niinpä hän päättää ryhtyä taisteluun jotta oikeus voittaisi. 

En edes tiedä mistä aloittaisin, koska niin paljon ajatuksia Viha jonka kylvät herätti. Näin tämän kirjan kerran jonkun kirjabloggaajan instagramissa ja päätin lainata kun se sopivasti oli kirjastossa hyllyssä. Tietämättä sen kummemmin mistä kirja edes kertoo mutta jo pelkkä kansi herätti kiinnostusta. Ja huh huh, en olisi uskonut että kyseessä olisi niin kantaaottava, syvällinen ja sydäntäsärkevä nuortenkirja.

Starr on todella vahva päähenkilö, ja ennen kaikkea rohkea. Vaikka pelottaa, hän päättää taistella oikeuden, Khalilin ja koko yhteisön puolesta. Kirja oli todella uskottava, ei pelkästään todenmukaisten tapahtumien takia, vaan koska oli jotenkin helppoa kuvitella ympäristö ja ihmiset mielessään - varmasti siksi että kirjan kirjoittaja Thomas on itsekin kasvanut slummissa. Ehkä tämä on kuitenkin semmoinen kirja, jonka olisin halunnut lukea mieluummin englannin kielellä koska silloin ihmisten puhe ja heidän käyttämänsä slangi kuulostaisi varmasti paremmalta kuin suomeksi. Toisaalta voisi kuvitella että nuorille tämmöisen kirjan lukeminen, jossa ei puhuta kirjakielellä, on paljon mieluisampaa. Suosittelen lämpimästi, niin nuorille kuin ihan kaiken ikäisille lukijoille. Ihan mieletön kirja.

Silti mä olen sitä mieltä, että jonain päivänä asiat muuttuu. Miten? Mä en tiedä. Milloin? Sitä mä varsinkaan en tiedä. Miksi? Siksi että aina on joku, joka taistelee. Ehkä nyt on mun vuoro. 

Muutkin taistelee, jopa Gardenissa, vaikka välillä tuntuu ettei siellä ole paljon puolustamisen arvoista. Ihmiset tiedostaa ja huutaa ja marssii ja vaatii. Ne ei unohda. Mun mielestä se on kaikkein tärkeintä. 

Khalil, mä en unohda koskaan.

Mä en luovuta koskaan.

Mä en vaikene koskaan.

Mä lupaan sen.

Kaikkein surullisinta on se, että kirjan tapahtumat ovat saaneet inspiraatiota tosielämästä ja Black Lives Matter -liikkeestä joka vastustaa tummaihoisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää, erityisesti poliisiväkivaltaa. Yhdysvalloissa on lähimenneisyydessä ollut useita tapauksia joissa poliisi on ampunut aseetonta, tummaihoista miestä. Toivottavasti tämä kirja ja siitä tekeillä oleva elokuva onnistuvat osaltaan taistelemaan ennakkoluuloja vastaan ja ehkäisemään vastaavanlaisten tapahtumien syntyä.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Alkuperäinen teos: The Hate U Give, 2017
Otava, 2017
397 s.

Samuel Björk: Yölintu

Samuel Björkin esikoisromaani Minä matkustan yksin oli yksi parhaista dekkareista mitä olen ikinä lukenut, joten odotin seuraavan kirjan olevan vähintäänkin yhtä hyvä (toisaalta ikinä ei pitäisi asettaa kirjalle liikaa odotuksia). Ostin Yölinnun jo lähes vuosi sitten mutta jostain syystä se jäikin hyllyyn pölyttymään ja odottamaan sopivaa hetkeä. Päätinkin, että se tulee olemaan ensimmäinen kirja minkä tänä vuonna luen.

Keskellä aukiota lojui jotain.
Sinertävänvalkoinen alaston ruumis.
Tyttö.
Nuori tyttö?
Tom Petterson säikähti niin että kamera lipsahti käsistä eikä hän edes huomannut, kun se putosi varvikkoon hänen eteensä. 
Aukiolla makasi kuollut tyttö.
Höyheniä?
Herrajumala.
Metsässä makasi alaston tyttö.
Höyheniä ympärillään.
Valkoinen lilja suussa.

Rikostutkija Holger Munch ja hänen työparinsa Mia Krüger joutuvat selvittämään jälleen uutta murhaa kun teinityttö löydetään kuolleena kynttilöiden ja höyhenien keskeltä. Teko vaikuttaa rituaalimurhalta ja sen kammottavuutta lisää video, jonka eräs nuori hakkeri heille lähettää. Onnistuvatko he nappaamaan tekijän ennen kuin tämä etsii uuden uhrin?

Kuin luin Yölinnun loppuun teki melkein mieli hurrata ääneen. Olihan se ihan hemmetin hyvä ja jännittävä ja jännite pysyi hyvin loppuun asti. Pidän siitä miten lukijaa hämätään ja sitä itsekin epäilee vähän jokaista kunnes oikea syyllinen paljastetaan. Missään vaiheessa ei tullut tylsää hetkeä vaan juoni eteni rivakasti eteenpäin. Pakko muutenkin hehkuttaa pohjoismaisia dekkareita, ne ovat ihan parhaita! Synkkiä, väkivaltaisia ja henkilöhahmot useimmiten enemmän tai vähemmän sekaisin - eli ei mitään hyvän mielen kirjoja. Silti ne ovat jotenkin äärimmäisen kiehtovia ja tempaavat aina mukaansa.

Ainoa asia joka tässä kirjassa ihan himpun verran häiritsi oli aavistuksen kliseiset henkilöhahmot; vanhempi, hieman tukeva (miespuolinen) rikostutkija joka haikailee entisen vaimonsa perään, nuori, menneisyytensä kanssa kamppaileva nainen joka ei suostu kohtaamaan ongelmiaan ja niin edelleen. Mutta loppupeleissä se ei pahemmin haitannut, varsinkin kun he ovat kuitenkin kiinnostavia.

Jos olet dekkarien ystävä niin tämä on aika must read, suosittelen lämpimästi. Ja sen perusteella miten tämä kirja päättyi, jatkoa on luvassa. Jes!

Samuel Björk: Yölintu
Alkuperäinen teos: Uglen, 2015
Otava, 2017
398 s.

Luetut 2018

Viime vuonna en ihan yltänyt asettamaani tavoitteeseen eli 100 luettuun kirjaan, koska lukutahti hieman loppuvuodesta hidastui. Joten uusi yritys tänä vuonna! Kuvassa tämänhetkiset lainakirjat joihin tarttumista odotan innolla ja tarkoituksena olisi ainakin lukea pitkästä aikaa kaikki Harry Potterit. Okei täytyy myöntää että mun must read-lista on jo niin pitkä, että ei taida tämäkään vuosi riittää niiden kaikkien lukemiseen :D Minkäs teet kun kiinnostavia kirjoja on niin paljon?

Tammikuu
1. Samuel Björk: Yölintu
2. Angie Thomas: Viha jonka kylvät
3. Muriel Barbery: Siilin eleganssi
4. Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat



Helmikuu
5. Tuomas Nyholm: Jarkko Ruutu - jumalainen näytelmä
6. Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi
7. Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä


Maaliskuu
8. Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
9. Hendrik Groen: Viimeiset villitykset
10. Aki Linnanahde: Jere
11. Cecelia Ahern: Viallinen


Huhtikuu
12. Miska Rantanen: Kalsarikänni
13. Lars Kepler: Paganini ja paholainen
14. Clare Mackintosh: Minä näen sinut

Uudenvuodenlupauksia (tai jotain sinnepäin)

Uusi vuosi, uudet kujeet. Jotenkin aivot eivät ole vieläkään täysin sisäistäneet, että nyt on tosiaan vuosi 2018. Olen vieläkin ihan äimänä siitä miten nopeasti vuosi 2017 meni! En tehnyt edellisenä uutena vuotena mitään lupauksia, mikä oli varmaan ihan hyvä koska olisin todennäköisesti rikkonut ne kaikki :D Muutenkin sana "lupaus" on mielestäni turhan ehdoton. Paremminkin voisi sanoa että "lupaan yrittää". Koska pääasiahan on että edes yrittää, vaikka ei aina sitten onnistuisikaan. 

Lupaan yrittää...

...pitää parempaa huolta itsestäni.
...olla vähemmän ankara itselleni.
...pitää hyvää huolta ystävyyssuhteistani (koska faktahan on se että miehiä tulee ja miehiä menee mutta ystävät pysyy aina).
...olla spontaani ja tehdä rohkeita päätöksiä - vaikka ei aina menisikään ihan putkeen.
...olla tuhlaamatta liikaa.
...olla juoksematta kenenkään miehen perässä (muista tämä!!!).
...pitää hauskaa ja nauttia elämästä!

Palataan tähän sitten tämän vuoden lopussa :D Vielä kerran ihanaa uutta vuotta kaikille!