En osaa sanoa, mistä NHL-idea oli lähtöisin. Ajatus vain syntyi sinä aamuna, kun ilmoitin asiasta äidille keittiön pöydän ääressä vuonna 1983, ja siitä lähtien se oli jotenkin itsestään selvä osa elämääni. En muista jutelleeni NHL:stä kenenkään kanssa, en vanhempien enkä broidien, vaikka tultuani lukioikään he tiesivät jo hyvin, mihin pyrin. En ajatellut nuorena hetkeäkään, onko minulla kykyjä maailman huipulle vai ei tai mitä sinne pääsemiseen vaaditaan. Jos kerran lätkää pelaan, annan lajille kaikkeni. Ja silloin tunnelin toisessa päässä on NHL. En joutunut koskaan puntaroimaan motivaatiotani tai sitä, mitä olen valmis tekemään ja mitä en. Olin valmis mihin tahansa.
Jokaisella vähänkin jääkiekkoa seuranneella on varmasti mielipide Jarkko Ruudusta. Joillakin positiivinen, useimmilla negatiivinen. Oma mielikuvani Jarkosta on lähinnä paljon jäähyjä ottava, kovia otteita käyttävä ja vastustajia ärsyttävä pelaaja. Mutta millainen ihminen hän on kaukalon ulkopuolella? Se kiinnosti ja sai tarttumaan tähän kirjaan.
Jo pienestä pitäen jääkiekko oli iso osa Jarkon elämää. Myös molemmat pikkuveljet, Mikko ja Tuomo, harrastivat jääkiekkoa ja pelasivat myöhemmin ammatikseen. Vanhemmat tukivat poikien harrastusta ja kuljettivat harjoituksiin mahdollisuuksien mukaan.
Ruudun ammattilaisura käynnistyi vuonna 1996 Helsingin IFK:ssa, jossa hän ehti voittaa Suomen mestaruudenkin kunnes suuri unelma toteutui: Vancouver Canucks varasi Jarkon vuonna 1998 kolmannella kierroksella. NHL-ura käynnistyi kuitenkin hieman yskähdellen ja suurimman osan ensimmäisestä kaudesta hän pelasi farmissa. Peliminuuttien ja vastuun saaminen oli jatkossakin tiukassa mutta siinä Jarkon sinnikkyys ja itsepäisyys tuli esiin; hän ei lannistunut vaan taisteli tiensä kokoonpanoon ja kannattajien sydämiin.
Vuonna 2006 Jarkko siirtyi pariksi kaudeksi Pittsburghiin ja siitä Ottawaan, kunnes päätti jättää NHL:n taakseen ja siirtyi Suomeen Jokereihin, eikä suinkaan HIFK:iin niin kuin kaikki varmasti olettivat. Kyseinen päätös aiheutti suurta kitkaa Jokereiden ja HIFK:n välille ja leimaa varmasti edelleenkin Jarkon uraa, ainakin suomalaisfanien silmissä. Lopulta vuonna 2014, kolmen SM-liigakauden jälkeen, Ruutu päätti pitkän uransa.
Ohjenuorani oli yksinkertainen. Kun menen kaukaloon, jotakin pitää tapahtua. Aina. On erotuttava massasta jollain tavalla. Tässä kohdassa mukaan tulevat myös lätkän viihdebisnekseen liittyvät ulottuvuudet. Käsittääkseni olen vuosien varrella generoinut käytäväpuheita ja mielipiteitä melko hyvällä prosentilla suhteutettuna peliminuutteihini. Se ei missään tapauksessa ollut koskaan ensisijainen tavoitteeni, mutta vähitellen ympärilleni muodostunut maine alkoi ruokkia itseään. Ruutu vastassa. Mitähän sieltä tänään tulee?
Kirjan luettuani jäi sellainen fiilis, että Jarkko taidetaan arvostaa rutkasti enemmän Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa. Täällä hänenlaistaan pelaajaa ei ehkä ymmärretty. Hän teki kaikkensa joukkueen eteen ja jopa opiskeli etukäteen tietoa yksittäisistä pelaajista voidakseen käyttää sitä hyväksi pelin aikana ja horjuttaakseen vastustajan itseluottamusta. Pukukopissa Jarkko oli usein se porukan pelle joka teki kepposia ja piti samalla yllä hyvää henkeä. Toki ylilyöntejäkin kaukalossa välillä sattui kun mukana oli liikaa yliyrittämistä. Hän ei myöskään ollut se kaikkein lahjakkain ja taitavin, hän ei ollut maalintekokone eikä ratkaisija, mutta hän tiesi omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja antoi kaikkensa. Aina.
Pelaajauransa jälkeen Jarkko on vastannut jo kolmen kauden ajan Columbus Blue Jacketsin Euroopan pelaajakehityksestä. Toisin sanoen hänen roolinaan on siis yhtä aikaa potkia Columbuksen nuoria lupauksia eteenpäin ja samalla myös tukea heitä. Enpä voisi kuvitella hänelle parempaa ammattia; jo pelaajauransa aikana Jarkko oli se joka tsemppasi ja kannusti joukkueensa muita pelaajia.
Tuomas Nyholm & Jarkko Ruutu: Jarkko Ruutu - Jumalainen näytelmä
Otava, 2015
463 s.
